Lehtisalaatin istuttaminen on helppoa ja sitä voi istuttaa pitkin kesää. Lehtisalaatin siemeniä voi ostaa ainakin puutarhaliikkeistä kuten Plantagenista sekä joistain ruokakaupoista (esimerkiksi Prismasta ja joistain Lidleistä). Salaatin voi istuttaa maahan tai kasvilavalle, mutta lehtisalaatti viihtyy hyvin myös isommassa ruukussa esimerkiksi parvekkeella. Parvekkeella pitää tosin muistaa, että salaatti ei viihdy kovin hyvin paahteessa. Kuumalla parvekkeella salaatin viihtyvyyttä lisää runsas kastelu. Muutenkin salaattia kannattaa kastella ahkerasti.
Istutus
Kylvä taimimultaan (tai muuhun vähäravinteiseen multaan, esimerkiksi vanhaan sisäkasvin multaan) harvakseltaan siemeniä. Salaatti itää parhaiten viileässä (noin 15-20°C), mutta jos kasvupaikassa on kuumempi, itämistä voi helpottaa kastelemalla kylvöstä säännöllisesti viileällä vedellä.
Siemenet voi istuttaa joko suoraan omalle kasvupaikalleen (maahan tai ruukkuun). Tällöin istutusväli kannattaa pitää harvana tai itäneitä salaatteja kannattaa harventaa, jotta niillä on tarpeeksi tilaa kasvaa. Salaatinsiemenet voi myös ensin istuttaa ”esikasvatusalustalle”. Itse istutin salaatinsiemeniä ensin pitkittäin puoliksi leikattuun maitopurkkiin. Kun siemenet ovat itäneet, ne voi siirtää kasvamaan lopulliselle paikalleen.
Hoito
Salaattia pitää kastella säännöllisesti. Jos salaatti ei saa tarpeeksi vettä, siitä voi tulla kitkerää. Lehtisalaatin satoa voi kerätä jo melko pienistä taimista. Satoa kerätään poimimalla tarvittava määrä.
Salaatin kasvatus vie oman aikansa, mutta odotus ja hoito palkitaan. Jos ensimmäinen kylvös ei jostain syystä onnistunut, kokeile uudestaan.
Tiesitkö muuten, että vanhan kansan mukaan salaattia kannattaa istuttaa nousevan kuun aikaan eli silloin, kun kuu kasvaa isommaksi? Salaattia voi kylvää nyt (täysikuu on perjantaina 5.6., eli ennen sitä) tai sitten uudestaan kesäkuun lopusta heinäkuun alkuun (22.6.-5.7.). Toki salaattia voi kokeilla kylvää myös muulloin!
Kategoria: Tee-se-itse
Palautus: Ota kuva kirjeestäsi tai kirjekuoresta (älä kuitenkaan palasta sisältöä tai osoitetta!) tai kirjoitushetkestä ja lähetä se meille palautustiedoston avulla. Voit tehdä palautuksen myös ilman kuvaa. Palautustiedostoon pääset tästä.