Rakasta luontoa ja suojele ympäristöä #1

Tässä jatkan taas viime kuussa aloittamaani ihanne-esittelyä. Tänään vuorossa on kaikille tuttu “rakastaa luontoa ja suojele ympäristöä”. Tämä on toinen niistä ihanteista, jotka kuuluvat kaikille ikäkausille aina sudenpennuista asti. Toinen näistä on “kunnioittaa toista ihmistä”-ihanne. Voit käydä lukemassa enemmän siitä ja ihanteiden jaosta partioikäkausille edellisestä ihannehalosta.

Edellistä ihannehalkoa kirjoittaessani tuntui, että sanottavaa oli vaikka kuinka paljon. Luonnosta ja ympäristöstä kirjoittaminen taas tuntui paljon vaikeammalta. Miten sanoa niin tutusta ja läpikäydystä aiheesta jotain uutta ja mielenkiintoista? Tuntui, että kaikki tietävät, että kierrättäminen ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on hyväksi, eikä muuta sanottavaa ole. Kuitenkin, kun aloin kirjoitella ideoita ylös, huomasin, että tämä ihannehalko alkoi paisua täysin järjettömiin mittasuhteisiin. Siksi päätin halkaista sen kahtia. Tässä halossa pohdin ympäristön ja luonnon eroa sekä sitä, mitä ne tarkoittavat partiolaisille. Seuraavassa halossa pohdin, luonnon rakastamiseen ja ympäristön suojeluun todella kuuluu ja mitä minä itse teen näiden asioiden eteen.

Luonto vs. ympäristö

Sanoina luonto ja ympäristö tuntuvat tarkoittavan aika samaa asiaa, ja ainakin minun oli aluksi vaikea hahmottaa, mikä näiden kahden sanan ero oikein on. Miksi luontoa pitää rakastaa mutta ympäristöä suojella? Eikö luontoakin pitäisi suojella? Niinpä käännyin luotettavan tietolähteen, eli Kielitoimiston sanakirjan, puoleen. Sieltä löytyi määritelmä niin luonnolle kuin ympäristöllekin.

Karkeasti sanoen luonto tarkoittaa sitä osaa maapallosta, jota ihminen ei juuri ole muokannut. Luontoa on maaperässä ja vesistöissä ja ilmakehässä. Luontoa ovat metsät ja vuoret, järvet, meret ja joet, suot ja tunturit. Luonto on jotain ihmisestä riippumatonta, jotain ikiaikaista ja sellaista, joka tulee (toivottavasti) säilymään vielä kauan sen jälkeen, kun ihminen on jo kadonnut maapallolta.

Ympäristö puolestaan on kaikki se, mikä ympäröi meitä. Meidän ympäristöömme kuuluu myös luonto, joka on kaikkialla läsnä, mutta ympäristöön kuuluu myös kaikki se, mitä ihminen on rakentanut. Fyysisen maailman lisäksi ympäristöämme on myös se kulttuuri, joka ympäröi meitä.

Kun jaottelun tekee, muuttuu ihannekin selkeäksi. Ihmisinä meidän pitää rakastaa luontoa eli sitä osaa maailmasta, joka ei ole meidän ihmisten muokkaamaa. Ympäristöä, johon kuuluu myös luonto, pitää puolestaan suojella niin, että se säilyy vielä pitkään meidän jälkeemme.

Partiolaisille sekä luonto että koko ympäristö ovat tärkeitä. Mitä olisikaan partio ilman teltassa syötyjä karkkeja ja sokerin houkuttelemia muurahaisia, aamuun asti valvottuja öitä tähtitaivaan alla tai kaatuneita kanootteja ja niiden tuomaa naurua, joka raikaa järven yli? Mitä olisivat kokoukset ilman turvallista kaupunkia, jossa voi lähteä kokeilemaan kaupunkisuunnistustaitoja tai myyntionnea adventtikalenteriaikaan? Partiolaisille niin turvallinen ja hyvinvoiva luonto- kuin kaupunkiympäristö ovat elinehtoja, mutta kuten jo ihanteesta käy ilmi, on luonnolla erityinen merkitys partiolaisille.

Partiolainen haluaa oppia tuntemaan luonnon. Luonnossa pääsee kokeilemaan omia rajojaan ja katsomaan, kuinka vähällä ihminen voi pärjätä. Toisaalta luonto houkuttelee rauhoittumaan ja keskittymään itseen ja kavereihin. Ainakin minun tulee metsässä melko helposti unohdettua puhelin rinkan tai takin taskuun sen sijaan, että jatkuvasti tarkistaisin, kuka on laittanut minulle viestin tai päivittänyt tilansa Instagramissa. Luonnon hiljaisuudessa myös ajatukset hiljentyvät.

Seuraavassa halossa käsitellään enemmän sitä, miten luontoa voi rakastaa ja ympäristöä suojella.

_ Laura

Mainokset

Kiitos äiti

Olen ollut useamman kerran lähdössä kotoa retkelle, kun äidin ääni on pysäyttänyt eteiseen.

“Onko sulla nyt varmasti tarpeeksi lämmintä päällä?”

“Mä voin vielä tuoda sulle pipon/hanskat/ulkohousut/villapaidan.”

“Mulla on tällainen lämmin paita/takki, otatko sen vielä mukaan?”

“Oletko sä syönyt? Ota tästä evääksi baanaani ja mehua.”

“Otatko vielä suklaalevyn?”

Usein on tullut vastattua, että en tarvitse. Joskus jopa huudettua kiireessä, ettei ole aikaa jäädä keskustelemaan vaatteista ja että rinkkaan ei enää yksinkertaisesti mahdu enempää tavaraa. Että olen jo iso, että osaan pakata itse. Että ole jo hiljaa.

Lähes yhtä usein on silti tullut lähdettyä rinkka hieman täydempänä, jokin epämääräinen viimehetkessä koottu vaatenyssäkkä kädessä ja karkkipussi toisessa. Ikinä ei näiden kertojen jälkeen ole tarvinnut palella tai olla nälissään. Löytyy niitäkin kertoja, kun olen pakannut ja lähtenyt ennen kuin äiti on ennättänyt tulla kotiin, ja metsässä palellessani olen toivonut, että äiti olisi kuitenkin ollut kotona.

20180511_084100.jpg

Äitiä tulee helposti pidettynä itsestäänselvyytenä ja äidin neuvoja täysin turhina. Välillä on kuitenkin hyvä miettiä, kuinka ihana ja tärkeä ja oikeassa äiti oikeastaan onkaan. Jos oma äiti on äitienpäivänä muualla, niin äitienpäivää voi myös siirtää itselle sopivampaan ajankohtaan. (Se on kalenterissa toukokuun toisena sunnuntaina vain, jotta muistaisimme viettää sitä.) Tai jos oma äiti on kokonaan poissa, niin miksei tänään voisi juhlistaa isää tai muuta tärkeää oman elämän aikuista.

Teimme seikkailijoiden kanssa äitienpäivälahjakortteja (ja mummienpäiväkortteja), jotka sisälsivät hyvän työn. Vaikka oma äitienpäivälahja olisi jo annettu tai lahja kokonaan unohtunut, voit vielä antaa äidille lahjaksi hyvän työn – joko tänään tai sitten minä tahansa muuna päivänä.

Hyvä työ voi olla esimerkiksi astianpesukoneen tyhjennys, ruuan laitto tai pikkusisaren vahtiminen. Vaikka työ tuntuisi kurjalta, siitä tulee kuitenkin iso ilo joten uskon, että se on vaivan arvoista. Lahjakortti voi sisältää myös jotain muuta kuin hyvän työn, kuten esimerkiksi yhteisen kävelyreissun tai vaikka jalkapesun.

Itse pesin äidin pyörän talven jäljiltä, öljysin ketjut ja pumppasin ilmaa renkaisiin. Työ ei ollut minulle iso mutta tiedän, että äitiä se ilahdutti. Kannattaakin miettiä juuri jotain sellaista, josta tietää oman äidin suun leviävän hymyyn.

20180511_084155.jpg

Jokainen äiti on erilainen ja jokainen heistä yhtä tärkeä. Haluan äitienpäivän kunniaksi kiittää ihan jokaista äitiä, mutta erityisesti niitä, jotka ovat mukana meidän hahalaisten taustajoukoissa.

Kiitos sinulle, joka olet ilmoittanut tyttäresi partioon, jotta me saamme tutustua häneen paremmin.

Kiitos sinulle, joka olet kannustanut lasta osallistumaan partioon ja auttanut ja tukenut silloinkin, kun on ollut vaikeaa.

Kiitos sinulle, joka olet kuljettanut tai hakenut lapsen partiosta.

Kiitos sinulle, joka olet tarjonnut kyydin retkelle tai sieltä kotiin.

Kiitos sinulle, joka olet ymmärtänyt kuraisia ja savuisia vaatteita.

Kiitos sinulle, joka olet varmistanut, että ne vaatteet ovat seuraavallakin kerralla mukana vain tullakseen uudestaan liatuiksi.

Kiitos sinulle, joka olet ruokkinut nälkäisen lapsen, joka on tullut partiosta kotiin.

Kiitos sinulle, joka olet viikonloppuaamuna herännyt aikaisin vain lähettämään partiolaisen taas yhteen uuteen partiotapahtumaan.

Kiitos sinulle, joka olet auttanut kokousten pitämisessä: tuurannut tai muuteen toiminut johtajana, vaikka ihan lyhyenkin aikaa. Tämä kaikki on ollut todella arvokasta.

Kiitos sinulle, joka olet tullut retkelle auttamaan, niin pienissä tai isoissa hommissa.

Kiitos sinulle, joka olet aloittanut partioäitinä ja vaihtanut roolia partiolaiseksi.

Kiitos sinulle, joka olet ymmärtänyt – niin omaa lasta kuin meitä johtajiakin.

Kiitos sinulle, joka olet kehunut, kannustanut ja kiittänyt.

Kiitos sinulle, äiti.

20180511_084108.jpg

Hyvää äitienpäivää jokaiselle äidille!

_ Laura

Kuvat: Itse vien aina valkovuokkoja äidille. Onko teillä joku äitienpäiväperinne?

Katsaus partioviikkoon

Mitä kaikkea partioviikolla tapahtuikaan?

Arkiviikolla pidettiin kokouksia. Pelkästään meidän lippukunnassa on kolme sudenpentulaumaa, kaksi seikkailijajoukkuetta ja neljä tarpojavartiota – ja tämän lisäksi vielä kolme samojaja- ja yksi vaeltajavartio. Eli aika monta kokousta ja aika monta osallistujaa niissä kokouksissa, ihan niin kuin joka viikko. Jotenkin näitä kokouksia tulee pidettyä ihan itsestäänselvyyksinä, mutta todellisuudessa jokaisen kokouksen takana on useampi johtaja, jotka käyttävät aikaansa niin kokousten suunnitteluun kuin pitämiseenkin. Siksi ihan jokainen heistä ansaitsee ison kiitoksen.

Yksi tällainen kiitoshetki oli perjantaina, kun Pääkaupunkiseudun partiolaiset järjesti partiojohtajien juhlaillallisen kaikille PJ-kurssin käyneelle. Myös Hahasta oli täällä osallistujia.

Viikonloppuna oli sitten vähän aktiivisempaa tekemistä. Lauantaina seikkailijat ja tarpojat kisasivat piirimestaruudesta Törmässä ja sunnuntaina sudenpennut osallistuivat omaan Supersupe-tapahtumaansa.

Omalta osaltani partioviikko näytti aika tiivistetysti juuri siltä, kuin oma partioarkeni yleensäkin. Partioviikkoa edeltäneenä sunnuntaina otin varaslähdön ja osallistuin ELLIn eli Espoonlahden lippukuntien järjestämään johtajahuoltoon. Torstaina olin ryhmän kokouksessa ja lauantaina Törmässä. Lisäksi tiistaina tein tämän hetken lempiprojektiani piirissä, eli lippukuntaseminaaria. (Todellisuudessa teen melko paljon partiota myös lippukunnan muualla kuin Hahassa.) Kaiken tämän lisäksi yksi merkittävä juttu partioviikolla oli Halkojan aloittaminen.

Toivottavasti olette nauttineet blogin alkutaipaleesta, tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin!

20180424_092703.jpg

ps. Halkojan huivihaasteeseen osallistui vain yksi kuva(sarja), jonka ottivat Natchokikit-tarpojavartio. Näin ollen voitto sekä upea ankkaheijastin menee luonnollisesti heille!

Törmäilyä kevätsäässä

IMG_6046

IMG_6132

IMG_6054

IMG_6050

IMG_6087

IMG_6078

IMG_6075

IMG_6059

IMG_6066

IMG_6071

IMG_6070

IMG_6060

IMG_6076

IMG_6109

IMG_6108

IMG_6099

Eilen sunnuntaina kisattiin Pääkaupunkiseudun partiolaisten kevätsarjojen piirimestaruus. Hahasta mukana oli viisi vartiota: Aarnikotkat, Teletapit ja Superlaamat turkoosissa sarjassa (10–12-vuotiaat) sekä Viemärikirahvit ja Natchokikit oranssissa sarjassa (12–15-vuotiaat tytöt). Huippua, että saatiin näin monta osallistujaa meidänkin lippukunnasta.

Itse olin saattamassa Superlaamoja. En siis saanut osallistua tehtävien tekemiseen tai muuhunkaan, kunhan kuljin tyttöjen seurana. Tytöt olivat reippaita ja niin suunnistus kuin tehtävätkin sujuivat. Lähdössä rakennettiin pokasaha, ensimmäisellä rastilla tunnistettiin kasveja, ja toisella rastilla köytettiin riuku puuhun 1,2 m korkeuteen ja autettiin yksi vartion jäsen riu’un yli. Kolmannella rastilla oli ensiapuun liittyviä monivalintakysymyksiä, ja neljännellä rastilla tehtiin perunamuusia ja jauhelihapihvejä. Viidennellä rastilla esitettiin sananlaskuja pantomiimina (ja saattajalle tarjottiin sekä suklaata että salmiakkia!), ja kuudennella pyörittiin kepin ympäri tukkihumalaan ja siirreltiin vettä ämpäristä lasin avulla.  Viimeiseltä rastilta juostiin kiri maaliin raa’an kananmunan kanssa, ja maalissa vielä muisteltiin, minä vuosina mitkäkin partioleirit ovat olleet. Matkatehtävänä piti kuljettaa kaksi riisiä lähdöstä maaliin, täydentää partiolauluihin puuttuvia sanoja sekä tietenkin käyttäytyä partiomaisesti.

Vanhemmat sarjat kiersivät radan toisin päin, ja huhujen mukaan heillä oli lisäksi ainakin ruokarastilla lisänä pastankeittotehtävä sekä matkalla pistesuunnistusta. Tosin samojen huhujen mukaan ihan kaikki meidänkään vartiot eivät tainneet sitä pistesuunnistusosuutta tehdä, tai edes muistaa. Onneksi mahdollinen kisamenestys ei välttämättä kaadu tähän, ja lopulta tärkeintä on, että hauskaa oli. Ja kuulemma oli ollut! Muita meidän muita turkoosin sarjan vartiota en nähnyt kuin pikaisesti eri rasteilla, mutta ainakin silloin fiilis vaikutti hyvältä. Kaiken kaikkiaan siis erityisen onnistunut päivä.

Kuvia en valitettavasti juuri saanut muista vartiosta, mitä nyt Natchokikeistä ja Viemärikirahveista muutaman ruokarastilla. Superlaamojen mukaan Viemärikirahveilla oli kuulemma paljon hienommat kisanumerolaput kuin meillä, mikä piti ihan paikkansa.  Emme olleet ehtineet valmistautua kisoihin yhdessä, sillä vietimme tällä viikolla kokouksen kolon sijaan Soukassa liikennepuistossa. Niinpä olin ottanut varusteiden keräämisen vastuulleni, ja kisanumeron oli tylsästi piirtänyt keltaiselle pahville, ainoana lisänä kisavartion nimi ja lippukunta. Onneksi tämäkin asia saatiin korjattua, kun  tytöt vähän tuunasivat meidänkin lappua ruuan valmistumista odotellessa, ja hienohan siitä tuli. Lupasin, että ensi kerralla, kun lähdetään kisaamaan, varataan kisoja edeltävästä kokouksesta aikaa, jotta ehditään yhdessä valmistautumaan kisaan enemmän.

Meillä oli aivan huippuhauska päivä, ja sumuisesta aamusta huolimatta sää muuttui päivän mittaan oikein aurinkoiseksi. Olin varautunut auttamaan suunnistuksessa, mutta paljastui, että tärkein tehtäväni oli todeta, että ihan oikeaan suuntaan ollaan menossa. Toisella rastivälillä oli hieman haparointia, kun metsän polut eivät olleet aivan niin selviä, kuin kartassa. Yhdessä vaiheessa ehdotin, että voisimme palata purolle, jossa tiesimme olinpaikkamme. ”Ai tonne asti?” oli vastaus, ja pienen kartanpyörittelyn jälkeen tuli päätös. ”Me ollaan varmaan tuolla kalliolla, ja toi on toi talo joka näkyy puiden välistä. Nyt meidän pitää mennä vaan vähän tonne vasemmalle, niin tullaan rastille.” Ja niinhän siinä sitten kävi.

Melkein harmittaa, että ihan parin vuoden päästä nuokin kasvavat niin isoiksi, etteivät enää tarvitse saattajaa kisoihin. Mutta onneksi aina tulee uusia kisoja, joihin meikäläinenkin voi päästä ihan kisaamaan. Niitä odotellessa!

_ Laura

IMG_6090

ps. Taisin luvata tälle viikolle halon per päivä, mutta eilinen jäi erinäisistä syistä harmillisesti väliin. Älkää silti huoliko, paikkailen tilannetta sitten ensi viikolla.

Miksi minä harrastan partiota?

IMG_7221

Oma partiopolkuni näyttää lyhykäisyydessään tältä:

Olen harrastanut partiota vuoden 2004 syksystä asti. Sudenpentuna ja silloisena vartiolaisena kävin kokouksissa aktiivisesti, kunnes vuonna 2008 meidän vartiossa oli enää kaksi jäsentä, eikä meille löytynyt johtajia. Osallistuin silti retkille ja riihitykseen. Keväällä aloitin apujohtajana ja syksyllä 2009 ihan oikeasti johtajana. Jatkoin ryhmänjohtamista kunnes muutin Turkuun opiskelemaan 2014. Tuolloin toimin kuitenkin lippukunnanjohtajana, joten partion harrastaminen ei muutosta huolimatta vähentynyt. Viime syksynä muutin takaisin Espooseen ja otin jälleen ryhmän johdetavakseni.

Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia ylämäkiä ja ilon hetkiä, mutta niin on myös alamäkiä. On väsyttänyt, on harmittanut, on ottanut päähän. On ollut epätoivoista turhautumista ja valtava tunne siitä, että ei kykene. On tullut huudettua, on tullut itkettyä. Toisin sanoen, en usko, että olen elämässäni tehnyt mitään niin vaikeaa ja kamalaa kuin harrastanut partiota. Silti niinäkin hetkinä, kun maailma on meinannut kaatua päälle ja olen kiukuspäissäni sanonut lopettavani partion, olen tiennyt yhden asian. Huomenna taas uudestaan.

Sillä kaikesta vaikeudesta huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, partio on maailman paras harrastus. Partioviikon kunniaksi pysähdyin miettimään kymmenen syytä siihen, miksi juuri minä harrastan partiota.

  1. Uuden oppiminen
    Olen oppinut partiossa noin miljoona uutta taitoa. Olen oppinut yhdistyksen hallinnosta, hallituksesta ja kirjanpidosta. Olen oppinut tekemään ja sytyttämään nuotion, suunnistamaan ja solmimaan jopa niitä kuuluisia solmuja. Olen oppinut peruuttamaan peräkärryn kanssa ja paistamaan kananmunaa tikun nokasssa. Olen oppinut tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja tekemään yhteistyötä. Haluan kuintenkin vielä oppia paljon, paljon lisää asioita – niin niitä hyödyllisiä kuin kummallisempiakin.
  2. Ryhmän johtaminen
    Olen oppinut partiossa niin paljon asioita, joista on minulle hyötyä, että haluan opettaa näitä kaikkia taitoja eteenpäin. Olen johtajaksi siirtymisen jälkeen kokeillut jos jonkinmoista partiopestiä, mutta yksi on ylitse muiden: ryhmän johtaminen. Siinä pääsee niin opettamaan kuin oppimaan uutta, tekemään yhdessä ja kokeilemaan sellaisia asioita, mitä muuten ei ehkä olisi tullut kokeiltua.
  3. Kehittyminen
    Uusien asioiden oppiminen on kivaa, mutta ehkä vielä sitäkin kivempaa on huomata kehittyvänsä ihmisenä ylipäätään. Ja ehkä vielä oman kehityksen seuraamistakin parempaa on seurata muiden kehittymistä. Meidänkin lippukunnassa on niin monta huipputyyppiä, joiden kasvamista olen saanut seurata melko pienestä. Niin monta, joista en voi kuin olla ylpeä.
  4. Kokemukset
    Olen ollut partion takia hyvin monessa sellaisessa paikassa, jonne ei olisi ikinä tullut mentyä ilman partiota, ja myös erilaisia kokemuksia on kertynyt paljon. Olen etsinyt ”Sarasteköjä” (eräänlaisia geokätköjä, jotka olivat Saraste-leirin ennakkotehtäviä) ja näillä retkillä seikkaillut bussilla ympäri pääkaupunkiseutua (kuten yllä oleva keskustelu osoittaa). Keskustelu on silloin ollut tätä tyyliä: ”Mikä bussi toi on?”. ”En mä tiedä, juostaan. Kai se jonnekin menee.”
    Olen ollut Ruotsissa Jamboreella ja Suomessa useammallakin leirillä ja retkellä. Olen valvonut öitä ja leiponut pannukakkua niin isossa lasivuoassa että reunattomalla uunipellillä (en voi suositella kumpaakaan). Olen eksynyt ja olen löytänyt.
  5. Uusien ihmisten tapaaminen
    Partiossa tapaa ihan eri tavalla ihmisiä kuin monessa muussa paikassa. Kaikki ovat erilaisia ja tulevat eri taustoista, ja juuri nämä uudet ihmiset vievät kohti uusia kokemuksia ja uusia oppimisia.
  6. Itsensä haastaminen
    Kuten alun tekstistä taitaa käydä ilmi, olen partiossa haastanut itseni aivan äärirajoille. Partiossa rajoille meneminen on kuitenkin turvallista, koska aina on turvaverkko, johon voi luottaa, joka ottaa kiinni ja ponnauttaa uudelleen pystyyn.
  7. Luonto
    Olen aina viihtynyt luonnossa ja partiossa tulee lähdettyä metsään hieman useammin, kuin mitä muutoin tulisi. Luonnossa viehättää sen rauhallisuus. Erityisesti metsässä tulee helposti unohdettua puhelin rinkkaan tai taskuun ja keskityttyä vain oleelliseen ja rauhoittumiseen. Luonnossa kävellessä myös ajatus kulkee parhaiten.
  8. Konkreettinen tekeminen
    Partiossa tulee tartuttua toimeen. Tällä hetkellä opinnoissa on menossa sellainen vaihe, että lähinnä istun kuuntelemassa luentoja, istun kirjoittamassa esseetä tai istun ja luen kirjaa. Siksi mukavaa vastapainoa on toimeen tarttuminen, puiden pilkkominen, kisaaminen, retkeily, trangialla kokkailu tai mitä nyt ikinä tuleekaan vastaan.
  9. Hyväksyntä
    Olen aina kokenut, että minut on hyväksytty partiossa sellaisena kuin olen. Se, että muut näkevät omat vahvuudet ja arvostavat heikkouksista huolimatta, on maailman parasta.
  10. Ystävät
    Mutta vielä tätäkin parempaa ovat ystävät. Ystävät ovat niitä ihmisiä, joille soitan tai laitan viestiä, kun maailma kaatuu ja niitä ihmisiä, jotka kaikkein varmimmin ottavat kiinni, kun putoaa. Ystävät kannustavat eteenpäin ja houkuttelevat kokeilemaan kaikkein hulluimpia juttuja. Ja juuri ystävät ovat niitä, jotka iloitsevat estoitta kanssasi, jotka nauravat ja hyppivät ja riemuitsevat, ihan pienimmistäkin asioista.

Tunnistatko samoja juttuja, vai saavatko ihan eri jutut just sut harrastamaan partiota? Kommentoi alle oman 10 kohdan listasi siitä, miksi harrastat partiota!

_ Laura

kuva: Ystävien kanssa on helppo hymyillä. Kuva on vuosien takaa, seikkailijaretkeltä 2010. Muutenkin joudutte toistaiseksi tyytymään vanhoihin kuva-arkistoihin, ennen kuin saan otettua vähän tuoreempia kuvia…

 

Kurkistus kokoukseen

Superlaamojen kokous 19.4. – Miten kokous syntyy ja mitä siellä tapahtui?

IMG_5999

IMG_6000

IMG_6004

IMG_6005

IMG_6007

IMG_6031

IMG_6033

IMG_6035

Pari päivää ennen kokousta:

Olemme johtajaparieni – meitä on yhteensä viisi, joista neljä pääsee useimmiten paikalle – kanssa jakaneet kaikki kokoukset jokaisen vastuukokouksiin. Tällä kertaa on oman vastuukokoukseni vuoro ja aiheena kokkisota. Alan jo pari päivää aikaisemmin pohtia, mitä kaikkea kokkisodassa voitaisiin kokkailla. Pää lyö tyhjää, en keksi mitään järkevää. Jätän asiaan hautumaan.

Kokouspäivänä:

Klo 12: Yksi johtajakavereista kysyy, mitä kokouksessa tehdään ja pitääkö käydä kaupassa. On pakko lyödä jotain lukkoon. Päädyn makkaraperunoihin sekä lettuihin, sillä haluan, että kaikki saavat tehdä sekä jotain suolaista että makeaa. Ilmoitan, että voin käydä kaupassa, sillä laskeskelen, että minulla on riittävästi aikaa. Teen kauppalistan ja olen muutenkin valmis lähtemään.

Klo 17.30: Tuntia ennen kokouksen alkua lähden kohti kauppaa. Samalla hetkellä kun ulko-ovi painuu kiinni perässäni muistan, että unohdin kameran sisälle. U-käännös ja takaisin. Olen tyytyväinen vain siihen, että en ehtinyt pidemmälle.

Klo 17.50: Kauppamatka kesti hieman pidempään kuin kuvittelin, mutta olen viimein kaupassa. Harhaudun tutkimaan heijastin-alennuslaaria ja päätän ostaa muutaman heijastimen halkojan haaste-palkinnoiksi. Harhailen ruokakaupassa hyllyjen välissä ja pääsen lopulta kassalle.

Klo 18.25: Olen viimein kololla. Kasaamme trangioita, joita löytyy kololta hämmentävän vähän. Lopulta saamme viisi trangiaa kasaan.

Klo 18.30: Kokous alkaa. Paikalla on kymmenen seikkailijaa, joiden käsken jakautua pareihin. Jokainen pari saa trangian ja ohjaan heidät läheiseen metsään pystyttämään trangioita. Hetken päästä tytöt tulevat takaisin ja annamme jokaiselle ruoka-aineet: 1,5 perunaa, 1/2 sipulia ja kolme nakkia. Näiden lisäksi jokainen ryhmä saa jonkun yllätysaineksen: tomaatin, banaanin, porkkanan, näkkileipää tai sitruunamehua. Nämä on tarkoitus tavalla tai toisella lisätä ruokaan. Keskitymme siirtämään itsemme ja loput tarpeellisista tavaroista (kuten vesikanisterin) metsään. Yksi tytöistä tulee jo takaisin haavan kanssa, joka ei onneksi ole syvä. Yksi johtajista jää kololle tekemään lettutaikinaa.

Klo 19.00: Vihdoin lähes kaikilla on vesi kiehumassa ja ruoka hyvällä mallilla. Jotkut keittävät kaikki ainekset ja kaatavat veden pois, jotkut keittävät vain perunat ja paistavat nakit ja sipulit. Tyyli on vapaa, aurinko paistaa ja kaikilla on kivaa, vaikka ympärillä on koko ajan hieman kaaoksen tuntua.

Klo 19.20: Ensimmäinen ryhmä syö jo, suurin osa keittää vielä perunoita. Syönnin jälkeen ohjaamme tyttöjä paistamaan lettuja. Nopeasti kuitenkin osoittautuu, että taikina ei ole maailman helpointa ja pannut eivät parhaita. Letuista tulee enemmän kokkelia, ja aika alkaa loppua.

Klo 19.40: Kokeilemme lettujen paistamista kololla, mutta sekään ei onnistu. Päätämme hylätä letut ja tarjoamme vaahtokarkkia lohdutukseksi.

Klo 20.00: Kokous loppuu ja seikkailijat lähtevät koteihinsa. Emme ehtineet tiskata, joten jäämme nelistään likaisten trangioiden kanssa kololle. Pistämme pystyyn teholinjaston ja alamme tiskata. Olen tyytyväinen, että teemme myös nokitiskin, vaikka meillä on kiire. Yksi pannu on jätettävä likoamaan, sillä lettu on palanut siihen niin kiinni, että sitä ei saa kyllä irti millään.

Klo 20.50: Viimeisetkin trangiat ovat kuivina paikoillaan ja kolo muutenkin hyvän näköinen. Lähdemme väsyneinä kotiin, mutta ainakin oma fiilis on hyvä. Ilta oli kaunis ja meillä kaikilla hauskaa. Ainoastaan kiire jää harmittamaan. Olisi mukava ehtiä rauhassa olemaan seikkailijoiden kanssa kokouksen aikana, eikä vain hoputtaa eteenpäin. Minulla on kuitenkin paha tapa suunnitella liikaa ohjelmaa kokoukseen, mutta yritän aina ottaa oppia tästä. Nytkin olisi kannattanut jättää letut suosiolla pois, niin aikaa olisi jäänyt enemmän. No mutta, ensi kerralla olen taas hieman viisaampi.

_Laura

Kunnioittaa toista ihmistä

IMG_4461

Partiossa on seitsemän partioihannetta:

  1. kunnioittaa toista ihmistä
  2. rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä
  3. olla luotettava
  4. rakentaa ystävyyttä yli rajojen
  5. tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen
  6. kehittää itseään ihmisenä ja
  7. etsiä elämän totuutta.

Partiowiki kertoo ihanteista seuraavaa: ”Partioihanteisiin on tiivistetty menneiden aikojen ritareiden laki ja partion ajattomat arvot”. Käytännössä ihanteet ovat nimensä mukaisia – jotain ihanteellista, jota kohti jokaisen tulisi pyrkiä. Tämä ei ole aina ihan helppoa, mutta tavoitteena tämä on hyvä. Vuonna 2008 partioihanteet sidottiin ikäkausiin niin, että sudenpennuille kuuluu vain kaksi ensimmäistä, seikkailijoille kolme, tarpojille neljä, samoajille viisi ja vasta vaeltajille kaikki seitsemän ihannetta.

Tässä sarjassa otan aina yhden ihanteen lähikäsittelyyn ja pohdin, mitä kaikkea sen taakse kätkeytyy. En lupaa kattaa kaikkea (huh, se olisikin aika vastuu!), mutta pyrin pohdiskelemaan asiaa mahdollisimman monelta kantilta niiden kokemusten ja tarinoiden kautta, joita olen itse kokenut tai joita olen kuullut.

Aloitetaanpa sitten. Ensimmäinen ihanteemme on ”Kunnioittaa toista ihmistä”. Se on luonnon rakastamisen ja ympäristön suojelemisen lisäksi toinen ihanne, joka kuuluu jo sudenpentuikäisille, eli joka on mukana partiossa aivan alusta asti. Tämä kertoo ihanteen tärkeydestä – siihen tiivistyy jotain niin oleellista, että sen on oltava mukana koko partiopolulla. Toisaalta ihanne on mahdollista selittää ja toteuttaa hyvin konkreettisella tasolla, joten kaikkein pienimmätkin varmasti ymmärtävät sen.

Mitä toisen ihmisen kunnioittamiseen kuuluu? Aina tätä kysyessä esiin nousee vastauksena se, että kuunnellaan sitä toista ihmistä, kun se puhuu. Eli ensinnäkin ollaan hiljaa, niin että toinen saa äänensä kuuluviin, mutta sen lisäksi myös keskitytään kuuntelemaan sitä, mitä se toinen sanoo. Kuuntelemista voi ilmaista monella tavalla: katsoo puhujaa kohti sekä antaa ilmeillä ja eleillä sekä pienillä äännähdyksillä ilmi sen, että kuuntelee (tätä kutsutaan minipalautteeksi). Kuuntelemisen lisäksi toisen ajatuksille ja toiveille pitää antaa tilaa, eikä niitä saa tyrmätä heti. Pitää siis kunnioittaa paitsi sitä puhetilannetta, myös mielipidettä, vaikka itse olisikin eri mieltä.

Kuuntelemisen lisäksi myös muu huomioiminen kuuluu toisen ihmisen kunnioittamiseen. Tähän liittyy oleellisesti kaksi pientä sanaa: kiitos ja anteeksi. Toista voi kuitenkin huomioida monella muullakin tavalla. Voi avata oven, tarjoutua kantamaan kauppakassia tai auttamaan vaikka siivoamisessa.

Perheen ja ystävien huomioiminen ei kuitenkaan kata kaikkea mitä toisen kunnioittamiseen kuuluu. Tässä, kuten muissakin partioihanteissa, oleellista on se, että emme huomio vain niitä aivan niitä lähimpiä ihmisiä, vaan ihan kaikki ihmiset kaikkialla maailmassa. Tästä mieleeni on painunut tarina uimahallista. Uimahallissa kävi mies, joka sairauden tai vamman vuoksi käveli hieman hassusti. Pieninä tyttöinä sille oli tietenkin helppo hihitellä, erilaiselle ihmiselle. Tyttöjen mukana ollut äiti kuitenkin komensi tiukasti. Hän sanoi, että tyttöjen pitäisi ihailla miestä – hän kun vammastaan huolimatta käy uimahallissa pitämässä huolta itsestään ja kuntouttamassa lihaksiaan.

Toisen kunnioittamiseen kuuluu siis vahvasti myös se, että näemme muut ja etenkin erilaiset ihmiset arvokkaina. Se, että kunnioitamme muita ihmisiä emmekä naura heille tai pilkkaa heitä, on oleellinen osa partiota. Partioon kun ovat tervetulleita ihan kaikki, ja kaikkien kanssa on tultava toimeen. Ja mitä enemmän kunnioitat ystäviäsi, heidän ajatuksiaan ja piirteitään, sitä todennäköisemmin muut alkavat kunnioittaa sinua.

Muistetaan siis partioviikon hengessä kunnioittaa toisiamme ja itseämme.

_Laura

Kuva: Meissä jokaisessa on jotain samaa ja jotain erilaista.