Uuden(?) vuoden lupauksia

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Vaikka tätä vuotta on kulunut jo melkein kuukauden, niin me täällä Halkojan toimituksessa uskomme, että uuden vuoden lupauksia ei ole vielä myöhäistä tehdä!

img_6825

Moni aloittaa uuden vuoden kunniaksi jotain uutta: uuden harrastuksen, uuden ruokavalion tai uuden asenteen elämään. Moni myös asettaa tavoitteita, jotka liittyvät esimerkiksi liikunnan tai luettujen kirjojen määrään.

Myös Halkojan toimitus ajatteli, että me täällä blogin puolella voisimme asettaa itsellemme muutama tavoite tälle vuodelle. Tässä tulee listaus niistä:

  1. Useamman hahalaisen ääni kuuluviin. Nyt kun Halkoja on jo melko vakiintunut, niin olisi kiva saada myös enemmän juttuja ryhmiltä. Tänä vuonna kannustammekin kaikkia ryhmiä kirjoittamaan ainakin yhden jutun kauden aikana. Ensimmäinen ryhmien kirjoittama juttu ilmestyikin eilen, ja ensi viikolla on luvassa lisää!
  2. Enemmän juttuja retkistä. Viime vuoden puolella ilmestyneistä jutuista retki-halkoja käytiin lukemassa eniten, joten ne ovat selvästi toivottuja.
  3. SuSe-sivut eli sudenpentu-seikkailijasivut. Hahatuksessa ilmestyi aikoinaan sudarisivut, joissa oli mm. pieniä tehtäviä, sarjakuvia sekä vitsejä. Nyt olisikin kiva jatkaa tätä perinnettä myös Halkojan puolella.

 

Jos sinulla on vielä jokin muu toive siitä, millaista sisältöä täällä blogin puolella haluaisit lukea, niin kirjoita viesti kommentteihin. Kevätkauden halkojen suunnittelu on parhaillaan kesken, joten nyt on erityisen hyvä aika esittää toiveita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s