Kiitos äiti

Olen ollut useamman kerran lähdössä kotoa retkelle, kun äidin ääni on pysäyttänyt eteiseen.

“Onko sulla nyt varmasti tarpeeksi lämmintä päällä?”

“Mä voin vielä tuoda sulle pipon/hanskat/ulkohousut/villapaidan.”

“Mulla on tällainen lämmin paita/takki, otatko sen vielä mukaan?”

“Oletko sä syönyt? Ota tästä evääksi baanaani ja mehua.”

“Otatko vielä suklaalevyn?”

Usein on tullut vastattua, että en tarvitse. Joskus jopa huudettua kiireessä, ettei ole aikaa jäädä keskustelemaan vaatteista ja että rinkkaan ei enää yksinkertaisesti mahdu enempää tavaraa. Että olen jo iso, että osaan pakata itse. Että ole jo hiljaa.

Lähes yhtä usein on silti tullut lähdettyä rinkka hieman täydempänä, jokin epämääräinen viimehetkessä koottu vaatenyssäkkä kädessä ja karkkipussi toisessa. Ikinä ei näiden kertojen jälkeen ole tarvinnut palella tai olla nälissään. Löytyy niitäkin kertoja, kun olen pakannut ja lähtenyt ennen kuin äiti on ennättänyt tulla kotiin, ja metsässä palellessani olen toivonut, että äiti olisi kuitenkin ollut kotona.

20180511_084100.jpg

Äitiä tulee helposti pidettynä itsestäänselvyytenä ja äidin neuvoja täysin turhina. Välillä on kuitenkin hyvä miettiä, kuinka ihana ja tärkeä ja oikeassa äiti oikeastaan onkaan. Jos oma äiti on äitienpäivänä muualla, niin äitienpäivää voi myös siirtää itselle sopivampaan ajankohtaan. (Se on kalenterissa toukokuun toisena sunnuntaina vain, jotta muistaisimme viettää sitä.) Tai jos oma äiti on kokonaan poissa, niin miksei tänään voisi juhlistaa isää tai muuta tärkeää oman elämän aikuista.

Teimme seikkailijoiden kanssa äitienpäivälahjakortteja (ja mummienpäiväkortteja), jotka sisälsivät hyvän työn. Vaikka oma äitienpäivälahja olisi jo annettu tai lahja kokonaan unohtunut, voit vielä antaa äidille lahjaksi hyvän työn – joko tänään tai sitten minä tahansa muuna päivänä.

Hyvä työ voi olla esimerkiksi astianpesukoneen tyhjennys, ruuan laitto tai pikkusisaren vahtiminen. Vaikka työ tuntuisi kurjalta, siitä tulee kuitenkin iso ilo joten uskon, että se on vaivan arvoista. Lahjakortti voi sisältää myös jotain muuta kuin hyvän työn, kuten esimerkiksi yhteisen kävelyreissun tai vaikka jalkapesun.

Itse pesin äidin pyörän talven jäljiltä, öljysin ketjut ja pumppasin ilmaa renkaisiin. Työ ei ollut minulle iso mutta tiedän, että äitiä se ilahdutti. Kannattaakin miettiä juuri jotain sellaista, josta tietää oman äidin suun leviävän hymyyn.

20180511_084155.jpg

Jokainen äiti on erilainen ja jokainen heistä yhtä tärkeä. Haluan äitienpäivän kunniaksi kiittää ihan jokaista äitiä, mutta erityisesti niitä, jotka ovat mukana meidän hahalaisten taustajoukoissa.

Kiitos sinulle, joka olet ilmoittanut tyttäresi partioon, jotta me saamme tutustua häneen paremmin.

Kiitos sinulle, joka olet kannustanut lasta osallistumaan partioon ja auttanut ja tukenut silloinkin, kun on ollut vaikeaa.

Kiitos sinulle, joka olet kuljettanut tai hakenut lapsen partiosta.

Kiitos sinulle, joka olet tarjonnut kyydin retkelle tai sieltä kotiin.

Kiitos sinulle, joka olet ymmärtänyt kuraisia ja savuisia vaatteita.

Kiitos sinulle, joka olet varmistanut, että ne vaatteet ovat seuraavallakin kerralla mukana vain tullakseen uudestaan liatuiksi.

Kiitos sinulle, joka olet ruokkinut nälkäisen lapsen, joka on tullut partiosta kotiin.

Kiitos sinulle, joka olet viikonloppuaamuna herännyt aikaisin vain lähettämään partiolaisen taas yhteen uuteen partiotapahtumaan.

Kiitos sinulle, joka olet auttanut kokousten pitämisessä: tuurannut tai muuteen toiminut johtajana, vaikka ihan lyhyenkin aikaa. Tämä kaikki on ollut todella arvokasta.

Kiitos sinulle, joka olet tullut retkelle auttamaan, niin pienissä tai isoissa hommissa.

Kiitos sinulle, joka olet aloittanut partioäitinä ja vaihtanut roolia partiolaiseksi.

Kiitos sinulle, joka olet ymmärtänyt – niin omaa lasta kuin meitä johtajiakin.

Kiitos sinulle, joka olet kehunut, kannustanut ja kiittänyt.

Kiitos sinulle, äiti.

20180511_084108.jpg

Hyvää äitienpäivää jokaiselle äidille!

_ Laura

Kuvat: Itse vien aina valkovuokkoja äidille. Onko teillä joku äitienpäiväperinne?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s